Asiakaskokemus yhteisomistuksessa

18.11.2019

Sharing economy on ollut pinnalla jo pitkään. Jotenkin itse on päässyt välttymään monelta siihen liittyvältä asialta, kunnes viikonloppuna vuokrasin ensimmäistä kertaa pakettiauton. Prosessi meni lyhyesti näin. Varasin auton netistä, katsoin missä se sijaitsee, menin auton viereen ja kerroin sovelluksessa että olen auton vieressä. Ovet aukesivat etäohjatusti ja nappasin varsinaiset avaimet hanskalokerosta. Käytin autoa sovitun ajan ja palautin sen sinne mistä hainkin. Kaikkiaan prosessi oli helppoa ja vaivatonta. Ihmiskontakti puuttui täysin, mutta tällaisessa tapauksessa sitä ei edes osannut kaivata. Sovelluksessa oli selkeästi tarjolla nappi, jos olisi tullut jokin hätätilanne. Tiedä sitten, että mitä siitä olisi tapahtunut.

On siis mennyt jo useampi vuosi, kunnes itse pääsin kokeilemaan tuollaista palvelua. Kaikkiaan kokemuksena sellainen, että katselin jo henkilöautoa viikonlopuksi samasta palvelusta. Onnistunut kokemus siis.

Miten palvelua voisi viedä vielä pidemmälle?

Ensinnäkin, on itsestään selvää että tulevaisuudessa jokainen noista autoista on parkissa jossain kaupungin laidalla josta ne ajavat itsestään sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Tämä yksinkertaistaa autojen pysäköintiä ja niiden mahdolliset huoltotoimenpiteet on helpompi hoitaa kun ne ovat selkeästi aina muutamassa isommassa säilytyspaikassa.

Sovelluksen kautta voisi myös tehdä helposti lisämyyntiä. Tarvitsetko muuttoapua? Tilaa tästä kantoapua! Tai osan auton vuokrasta voisi jyvittää kumppaneille. Jos ostat vuokrauksen aikana jotain kaupasta X, saat alennusta %/€. Jokin sopimus myös vaikka huoltoasemaketjun kanssa? Sovellus olisi voinut näyttää, että missä on lähimmät huoltoasemat palautuspaikan läheisyydessä.

Myöskään kyseinen yhtiö ei ole ollut millään tavalla yhteydessä tuon tapahtuman jälkeen. Ei kyselyä tyytyväisyydestä, ei tarjousta seuraavasta vuokrauksesta.

Korvaisiko vuokraaminen omistamisen?

Tärkein asia on ymmärtää, että paljonko omassa arjessa on sellaisia matkoja jotka on vaikea hoitaa julkisilla kulkuvälineillä. Jos lapsia pitää viedä jääkiekkoharjoituksiin tiettynä kellonaikana voi vuokraaminen olla todella hankala vaihtoehto. Jos lähin ruokakauppa on kilometrien päässä, voi arki olla vaikeaa, ensinnäkin jo vuokra-auton hakemisen kannalta.

Jos taas oma arki pyörii isoilta osin kaupungissa, voi vuokraaminen ja yhteisomistus olla hyväkin vaihtoehto. Muutama tunti silloin tällöin viikossa sellaiseen käyttöön joka ei ole niin kelloon sidottu onnistuu helposti yhteisomistuksen kautta. Ehkä se yksi suurimmista kysymyksistä on, antaisitko oman autosi vuokralle muille. Kuinka monta sellaista arvokkaampaa asiaa omistat, jonka voisit laittaa vuokralle muille? Auton, asunnon tai moottoripyörän?

 

Janne Gylling
CMO, Unikie Oy
5 tähden asiakaskokemus – kirjan yksi kirjoittajista