Case Yliopiston Apteekki – järjestelmäintegraatiot haltuun

Yliopiston Apteekki on vuonna 1755 perustettu Helsingin yliopiston omistama apteekkikonserni. Yliopiston Apteekilla on Suomessa 17 apteekkitoimipistettä 13 eri paikkakunnalla.

Terveydenhuoltoalan yrityksille ja organisaatioille Yliopiston Apteekki tarjoaa useita eri palveluita, kuten lääkkeiden annosjakelua ja valmistusta. Yliopiston Apteekilla on myös verkkoapteekki, josta voi tilata resepti- ja itsehoitolääkkeitä sekä muita apteekkituotteita, kuten vitamiineja ja kosmetiikkaa. Liikevaihto oli vuonna 2018 noin 319 miljoonaa euroa.

Yliopiston Apteekki ja Unikie aloittivat yhteistyönsä jo vuonna 2017 järjestelmäintegraatio-konsultoinnin merkeissä. Vuonna 2018 otettiin mukaan myös Unikien Aino.io -tuote järjestelmäintegraatioiden valvontaan.

Aino.io on lunastanut paikkansa Yliopiston Apteekin järjestelmäintegraatioiden toiminnan valvojana niin integraatioiden kehitystyössä, kuin tuotantokäytössä. Valvonta on monipuolista ja sen avulla voidaan huomata mahdollisia virhetilanteita sekä prosessien pysähtymisiä. Liiketoiminnalle on tärkeää, että jokainen tapahtuma on seurattavissa.

Yliopiston Apteekin tietohallintojohtaja Ville Vainio on ollut hankkeessa mukana kilpailutuksesta lähtien.

”Etsimme sopivaa kumppania, joka ymmärtää järjestelmäintegraatio-haasteemme ja tarjoaa niihin helppokäyttöisiä ratkaisuja järjestelmäintegraatioiden kehittämisen ja niiden valvonnan osalta.

”Haluamme, että valvonta on läpinäkyvää ja seurattavat prosessit ovat esillä helposti ja hälytykset saadaan ulos järjestelmästä, jotta ongelmiin päästään käsiksi mahdollisimman nopeasti ja helposti. Aino.io:n etuna on, että se ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen teknologiaan ja sen avulla voi seurata monenlaisia digitaalisia prosesseja”, Vainio jatkaa.

”Jos järjestelmien väliset integraatiot ja niiden valvonta eivät toimi luotettavasti, aiheutuu siitä liiketoiminnalle merkittävää haittaa. Aino.io irrottaa valvonnan ja visuaalisuuden irti varsinaisesta järjestelmäintegraatioiden toteutuksesta ja yksinkertaistaa järjestelmäintegraatioiden valvontaa.

Tänä päivänä Aino.io on lunastanut paikkansa Yliopiston Apteekin järjestelmäintegraatioiden toiminnan valvojana sekä kehityksen että tuotantokäytön osalta. Säästetyt eurot ja työtunnit on havaittavissa selkeästi: Jo kehityksen aikana moni virhe huomataan ja jää lopullisesta toteutuksesta pois, kun automaatio laitetaan havaitsemaan ne.” – Erno Lahtinen, CTO Integrations and Aino.io, Unikie

Haluatko hankkeesta lisätietoja?

Kerromme mielellämme lisää.



Ota yhteyttä