Projektit ja referenssit

Tyytyväisiä asiakkaita, menestyneitä projekteja ja kehitystä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tässä muutamia heistä.

Yhteistyö:
VDA
Saksan autoteollisuusliiton (VDA) yhteishankkeessa luotiin useiden eri ympäristöjen välillä toimiva automaattinen pysäköintijärjestelmä. Järjestelmän maailmanlaajuinen ensi-ilta oli IAA Mobility 2021 -tapahtumassa Münchenissä. Siinä esiteltiin liikkumisen tulevaisuutta automaattisella pysäköintipalvelulla, jonka myötä liikkuminen muuttuu kokemukseksi, jossa auton pysäköinti, pesu ja lataus tapahtuvat automatisoidusti, ilman kuljettajaa.
Asiakas:
M-Files
Unikie on tuottanut palvelunhallintaa M-Filesille jo elokuulta 2016 saakka. Sillä tuetaan M-Filesin käyttöönottoa ja mallinnetaan metatietorakenteita. M-Files on ollut Unikien tiimin toimintaan erittäin tyytyväinen.
Asiakas:
Yliopiston Apteekki
Aino.io on lunastanut paikkansa Yliopiston Apteekin järjestelmäintegraatioiden toiminnan valvojana sekä kehityksen että tuotantokäytön osalta. Säästetyt eurot ja työtunnit on havaittavissa selkeästi.
Asiakas:
Nokia
Nokia luo teknologiaa, joka yhdistää maailman ihmiset ja laitteet toisiinsa. Nokian kehittyneet verkkoratkaisut haluttiin saada kaikkien käyttäjien saataville, myös syrjäseuduilla.
Asiakas:
FARA
Unikie on toiminut luotettavana toimittajana FARAn projekteissa vuodesta 2018 alkaen. Unikien ohjelmistokehittäjät ovat jo vuosia olleet FARAn mukana luomassa tulevaisuuden ratkaisuja julkisen joukkoliikenteen tarpeisiin.
Asiakas:
Valmet
Valmet DNA Integrated Operations -sovellus on suunniteltu ja toteutettu yhdessä Unikien kanssa. Sen avulla voidaan tehostaa koko logistiikkaketjua ja mahdollistaa ajantasaisen tiedon hyödyntäminen globaalissa ympäristössä. Se myös helpottaa toimijoiden raportointia, mittaamista, tuotannon suunnittelua ja konttilogistiikan hallintaa.
Yhteistyö:
Solita
Olemme tehneet yhdessä Solitan kanssa kansainvälisiä avauksia mm. autoteollisuuden parissa. Solitan rooli on ollut data- ja analytiikkaratkaisuissa ja Unikie on tuonut mukaan omaa vahvaa sulautettujen järjestelmien osaamistaan. Näin olemme täydentäneet toinen toisiamme, jotta voimme pärjätä vielä paremmin kansainvälisessä kilpailussa.
Yhteistyö:
Gofore
Yksi merkittävimmistä yhteisistä hankkeista on ollut erään kansainvälisen teollisuusyrityksen digitaalisten palveluiden pohjaksi rakennettu alusta. Sen päälle tullaan jatkossa rakentamaan kaikki uudet digitaaliset palvelut, joten alustan rooli on merkittävä osa kokonaisuutta.