Konenäkö ja kone­oppiminen

Toteutuksia kehittyneeseen syväteknologiaan ja tekoälyn hyödyntämiseen.

Näe. Kuule. Tunne. Tee päätös.

Unikie on kehittänyt teknologiaa koneoppimiseen ja konenäköön jo jonkin aikaa. Huippuosaavilla kehittäjillämme on laaja kokemuspohja projekteista, jotka liittyvät erilaisiin koneoppimista ja konenäköä hyödyntäviin ratkaisuihin. Meillä on myös useampia yhteistyömalleja kameroiden, lidareiden, tutkien, sensoreiden ja laitteistojen valmistajien ja kehittäjien kanssa. Esimerkiksi Velodyne ja Ouster ovat meille hyvin tuttuja.

Sensoreiden datan kerääminen ei tosin riitä. Haastavin osuus on ratkaista, miten kerätyn datan pohjalta tehdään päätöksiä ja suoritetaan toimenpiteitä. Tässä kohtaa kehittämämme teknologia ja ratkaisut astuvat kuvaan.

Koneoppimis- ja konenäköteknologiaamme voidaan hyödyntää lukuisissa käyttötapauksissa, sovelluksissa, ratkaisuissa ja järjestelmissä riippumatta siitä, mikä teollisuudenala tai ympäristö on kyseessä.

Saamme Tekoälyn hyödyttämään jokapäiväistä elämää käytännössä.

Organisaatiot voivat tehdä parempia päätöksiä ilman ihmisten osallistumista hyödyntämällä algoritmeja, joilla tunnistetaan ja saadaan rakennettuja päätöksentekoon liittyviä asiayhteyksiä. Näin tekoäly pystyy ottamaan päätöksenteossa huomioon paljon enemmän muuttujia kuin mihin ihminen.

Lähes kaikki alat, joilla tehdään töitä valtavien tietomäärien kanssa, ovat tunnistaneet koneoppimisen hyödyt ja arvon. Kaivamalla datasta ymmärrystä – usein reaaliajassa – organisaatiot pystyvät toimimaan tehokkaammin ja saavuttamaan kilpailuetuja.

Syväoppiminen yhdistää laskentatehon tietyn tyyppisiin neuroverkkoihin, jolloin ympäristö voi tunnistaa ja oppia monimutkaisia asiayhteyksiä, kaavoja ja rakenteita suuresta tietomäärästä. Syväoppimisen tekniikoiden keihäänkärkisovelluksiin kuuluvat tällä hetkellä esimerkiksi erilaisten esineiden tunnistaminen kuvista tai sanojen löytäminen äänistä. Tutkijat kehittävät tällä hetkellä tapoja hyödyntää näitä onnistumisia kaavojen tunnistamisesta aina haastavampiin tehtäviin kuten automaattiseen kielten kääntämiseen, sairauksien diagnosointiin ja lukuisiin muihin tärkeisiin liiketoiminnan ja yhteiskunnan haasteisiin.

Saavuta kilpailuetuja.

Tekoälystä on tullut halutuin teknologia useille organisaatioille ja toimialoille. Se voi antaa suuren impulssin tuottavuuden parantumiseen ja auttaa saavuttamaan syvempää ja oikeampaa ymmärrystä asiakkaista ja ihmisten toiminnasta yleisesti, mikä taas voi viedä liiketoiminnan huomattavasti korkeammalle tasolle.

Koneoppiminen tarjoaa paljon etuja yrityksille – näihin lukeutuvat mm. nopea tietojen prosessointi, analyysi, ennustukset jne. Koneoppiminen auttaa luomaan ja toimittamaan uusia tuotteita ja palveluita laskien samalla olemassa olevien tuotteiden ja palveluiden tuottamisen kustannuksia.

Me Unikiella olemme kehittäneet erittäin käyttökelpoisia ja joustavia algoritmejä, joita voidaan hyödyntää konenäön ja koneoppimisen sovelluksissa ja ratkaisuissa. Meillä on mm. kyky muodostaa kokonainen ympäristö perustuen sensoridataan ja myös kyky tunnistaa muutoksia ympäristössä. Konenäköteknologiamme mahdollistavat meille tekoälyn (AI) hyödyntämisen esineiden, ihmisten ja ympäristön tunnistamisessa.

Lue lisää konenäöstä.

Ota yhteyttä.