Yhdistämme ihmisiä ja teknologiaa

18.2.2019

Vuonna 2018, yli 70%* suomalaisista käytti Whatsappia ystävien tai perheenjäsenten väliseen viestintään. Uusimmat luvut* myös osoittavat, ettei Facebookin käyttäjämäärät ole sittenkään vehentyneet, vaikka puheet ja ennusteet Facebookin kuolemasta ovat olleetkin pinnalla jo useamman vuoden. Jos yksittäiset ystäväsi ovat poistuneet suur eleisesti sosiaalisen median kanavista, se ei tarkoita että maailmanlaajuinen trendi olisi sama.

Meillä on luontainen tarve olla yhteydessä toisiimme ja olemme kokoontuneet yhteen jo tuhansia vuosia. Tarinoiden ja viestien kertominen on levittänyt kulttuureita ja uskomuksia laajemman yleisön tietoisuuteen. Haluamme kuulla ja haluamme kertoa asioita. Olemme luonnostaan kiinnostuneita toisista ihmistä.

Tästä hyvänä esimerkkinä on, kun seuraa YouTuben Trending -listaa. Tuolle listalle nousee niitä videoita, joita YouTubessa juuri tällä hetkellä katsotaan paljon. Lähes viikosta toiseen tuolla listalla on havaittavissa, että ihmiset haluavat tällä hetkellä katsoa videoita toisten ihmisten elämästä. Siellä on paljon ihan tavallisia ihmisiä, jotka kuvaavat omaa elämäänsä.

Maksullisten suoratoistopalveluiden ohi Suomessa menee katselumäärissä Yle Areena*. Moni on kehunut Areenan sisältöä, varsinkin dokumentteja, jotka ovatkin sisältönä laadukkaita. Jos vertaa, että mitä Areenassa katsotaan tällä hetkellä, verrattuna YouTubeen sisältö on todella erilaista.

Sisältöjen kuluttaminen, ihmisten välinen viestintä ja aitojen sisältöjen tuottaminen ei näytä loppuvan. Tässä myös yksi syy siihen, minkälaisia palveluita me Unikiellä tuotamme. Meidän Communication -palvelut tuottavat ratkaisuja mm. teleoperaattoreille. Unikie Drive tekee itsestään ajavista autoista mahdollista ja vapauttaa liikkumiseen käytettävän ajan kaikelle muulle. Olemme myös rakentamassa teollisuuden asiakkaillemme niin IoT-ratkaisuja kuin tulevaisuuden datapalveluita, joiden avulla luodaan älykkäämpää liiketoimintaa joka osaa tunnistaa, reagoida ja optimoida itseään.

Yhdistämme siis ihmisiä ja teknologiaa. Haluamme olla mukana luomassa tulevaisuuden palveluita, joita jokainen haluaa käyttää.

Haluaisitko sinä olla mukana tällä matkalla? Liity tiimiin

 

Lähteet:

https://www.statista.com/statistics/560848/share-of-whatsapp-users-in-finland-by-usage-frequency/

https://www.statista.com/statistics/264810/number-of-monthly-active-facebook-users-worldwide/

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/24/suomessa-yle-areena-on-edelleen-suosituin-suoratoistopalvelu-muualla-netflix