Unikie Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja Seppo Kuula ovat yhteisesti sopineet, että Kuula jättää toimitusjohtajan tehtävät. Kuula on luotsannut Unikieta, yhtä Suomen nopeimmin kasvanutta teknologiayhtiötä, kahden vuoden ajan rakentaen menestyksekkäästi yhtiön kasvua. Hän aloitti yhtiön hallituksessa tammikuussa 2020.
“Haluan kiittää hallituksen ja koko yhtiön puolesta Seppo Kuulaa hänen vahvasta roolistaan yhtiön johtamisessa ja kehittämisessä. Unikien kasvu on onnistunut ja sen kolme liiketoiminta-aluetta on saatu toimimaan liiketoiminnan ajureina. Myös kansainvälistymisessä on edetty tavoitteiden mukaan. Yhtiö jatkaa kasvuaan suunnitellun strategian mukaisesti tavoitteena vahva kansainvälistyminen ja teknologialiiketoimintojen hyödyntäminen keskeisenä osana tätä strategiaa. Toivotamme Sepolle kaikkea hyvää tulevaan”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Esko Mertsalmi.
Unikien hallitus on nimittänyt yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 13.12.2022 alkaen Seppo Kolarin, joka on hallituksen jäsen ja toiminut yhtiön operatiivisena johtajana. Yhtiön hallitus on samalla käynnistänyt uuden toimitusjohtajan haun.
Unikie Oy:n hallitus
Lisätietoja:
Esko Mertsalmi, hallituksen puheenjohtaja, esko.mertsalmi@unikie.com, puh. +358 400 675 918
Seppo Kolari, vt. toimitusjohtaja, seppo.kolari@unikie.com, puh. +358 50 561 0175
Unikie lyhyesti
Unikie on uraauurtava ohjelmistoyritys, joka on keskittynyt älykkäiden tilojen mahdollistamiseen. Tuomme älykkyyttä ja jatkuvaa tilannetietoisuutta koneisiin, ajoneuvoihin ja infrastruktuuriin luodaksemme turvallisempia ja tuottavampia ympäristöjä ihmisille ja yrityksille. Teknologiamme ja palvelumme kohtaavat kolmen globaalin makrotrendin – IoE, 5G ja AI – ytimessä. Tarjoamme parhaat ohjelmisto-, tieto-, turvallisuus- ja laatupalvelut ja teknologian.
Asiakkaamme ovat yrityksiä ja organisaatioita, jotka haluavat hyödyntää uutta teknologiaa parantaakseen liiketoimintaansa ja toimintaansa. Luomamme teknologian ja tarjoamamme osaamisen ansiosta asiakkaistamme tulee digitaalisia johtajia omilla toimialoillaan.