Ohjelmistokehittäjä Anne Virtaharju siirtyi elokuussa 2018 Unikien riveihin. Hänet houkutteli Unikien kasvavaan joukkoon kiinnostava asiakasprojekti 5G tukiaseman tuotekehitysprojektissa Nokiassa. Pitkä, 18,5 vuoden työhistoria ohjelmistokehittäjänä Nokiassa platformien tuotekehityksessä antoi hyvän lähtökohdan uudessa työssä aloittamiselle.
– Tämä oli osittain eräänlainen kotiintulo. Vaikka ihmiset ympärillä ovat uusia, on Nokia tietysti talona kovin tuttu, sanoo fysiikkaa pääaineenaan opiskellut filosofian maisteri. Ennen Unikielle siirtymistään hän ehti vuoden päivät työskennellä toisaalla valokaariuunin mittauksen ja ohjauksen parissa.
Uusi ympäristö asettaa haasteensa
Nyt Anne työskentelee ohjelmistokehittäjänä monikansallisessa tiimissä, joka koostuu sekä unikielaisista että Nokian omista työntekijöistä. Työnsä hän kokee todella mielenkiintoiseksi ja haastavuuttakin riittää.
– Omassa työssäni tärkeää on ymmärtää tekniset vaatimukset sekä niiden pohjalta toteuttaa ja testata uutta tuotetta. Haastetta aiheuttaa erityisesti se, että ympäristö, johon tuotetta kehitämme, on uusi. Ympäristö on uusi paitsi itselleni, niin myös isolle osalle tiimistämme huolimatta siitä, että useimmilla on kokemusta telecom-puolelta, sanoo erityisesti C/C++ -ohjelmistokehityksen parissa Linux ympäristössä viihtyvä nainen.
Uuden toimintaympäristön lisäksi haasteita aiheuttaa Annen mukaan myös projektitiimin toiminta osana isompaa organisaatiota. Kehitystyössä ollaan näin riippuvaisia myös muista tiimeistä sekä muualla Suomessa niin myös ulkomailla. Haasteista huolimatta, tai oikeastaan niiden ansiosta, Anne sanoo viihtyvänsä työssään erittäin hyvin.
– Yleensä kun olen aloittanut itselleni uuden tuotteen parissa, on tiimissä ollut jo “gurut” valmiina antamassa tukea ja neuvomassa. Tällä kertaa näin ei ole ollut, vaan nyt on päässyt ja joutunut selvittelemään asioita paljon enemmän itse. Koska aina ei ole ollut helppoa, niin asioiden aikaansaaminen tuntuu todella palkitsevalta. Ja toki tällöin kehittyy myös ammatillisesti, summaa talvisin suksilla ja kesäisin metsässä suunnistuksen parissa vapaa-aikaansa viettävä vantaalainen.
Hyvä työilmapiiri ratkaisee
Hyvä työilmapiiri on Annelle tärkeä osa työviihtyvyyttä. Omassa projektissaan hän voi tästäkin syystä olla hyvillä mielin, sillä ympärillään hänellä on hyviä ja auttavaisia työkavereita. Myös Unikie työnantajana on Annen mieleen.
– Vaikka emme ole töissä omalla konttorilla, niin ei meitä ole unohdettu. Esimiestä näkee suhteellisen säännöllisesti ja firman yhteiset tapahtumat ovat olleet hyvä lisä viihtyvyyteen ja antaneet mahdollisuuden tutustua muihin unikielaisiin. Ja palkkamalli tietysti myös kuuluu Unikien hyviin puoliin, Anne kiittelee.