Unikie on kolmatta kesää mukana Pyöräilykuntien verkoston ja Suomi Pyöräilee -kampanjan järjestämässä Kilometrikisassa. Tänä vuonna mukaan on rekisteröitynyt ennätysmäärä osallistujia, myös Unikien joukkue on aiempaa suurempi. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana 23 unikielaista on polkenut jo yli 9 200 kilometriä. Kun viime vuonna Unikien joukkue ylsi kilpailun aikana reiluun 14 000 kilometriin, niin tänä vuonna mahdollisuudet ovat huomattavasti suurempaan kokonaissaldoon, ovathan loma-ajatkin vasta pääsemässä kunnolla vauhtiin.
Leikkimielinen Kilometrikisa koetaan kivana piristäjänä, vaikka harvempi sanoo sen vaikuttavan kovinkaan merkittävästi siihen kuinka paljon pyöräilee. Unikiella Senior Software Developerina työskentelevä Mika Viinikkala on ylittänyt jo tuhannen kilometrin rajapyykin, joten kysyimme häneltä, mikä saa miehen lähtemään pyörän selkään ja mistä kilometrit kertyvät:
”Pyöräilen monestakin syystä. Se on minulle sopiva tapa ylläpitää ja kehittää kestävyyskuntoa. Koen sen kiinnostavammaksi ja vähemmän kuluttavaksi tavaksi kuntoilla kuin esimerkiksi juoksu. Kuljen työmatkat useimmiten pyörällä, paria pimeimpää kuukautta lukuunottamatta. Tekisin näin varmaan muutenkin, mutta perheellisenä olen kokenut sen erityisen järkeväksi, koska työpäivän jälkeen en halua käyttää vähäistä yhteistä aikaa omalle liikunnalle. Pyöräily on tietysti ekologista. Omalla kohdallani työmatkan kesto on sama pyöräillessä kuin käyttämällä julkisia liikennevälineitä. Arkisen polkemisen lisäksi teen pitkäkestoisempia lenkkejä maantiepyörällä, jotka suuntautuvat yleensä pois taajamista.”
Viinikkalan perhessä kaikki pienemmät liikkumiset pyritään hoitamaan kaksipyöräisillä. Lapset kulkevat mukana pyörään kiinnitettävässä vaunussa. Myös oululaisen Timo Keräsen perheessä pyörä on päivittäinen kulkuväline ja heillä niin ikään lapset matkustavat pyöräkärryllä muun muassa hoitoon.
”Kuskaan tosiaan lapsia hoitoon pyöräkärryllä ja poljen töihin Unikien Oulun toimistolle, matkaa ei tosin ole kuin 4 km suuntaansa. Oikeastaan kuljen autolla vain, jos sille on tarvetta muuten tai jos sataa oikein paljon vettä tai räntää. Liikun pyörällä myös talvella, tosin mitään kovin pitkiä lenkkejä ei silloin tule tehtyä, hyötyliikuntaa vain”, sanoo Unikien Voice & Messaging -tiimissä työskentelevä testaaja.
Keränen ajelee arkiajot muutaman vuoden ikäisellä cyclocrossilla, talvella nastarenkailla varustettuna. Kilometrikisan suurin osa kilometreistä tulee kuitenkin ihan tarkoituksella tehdyistä pyörälenkeistä. Jopa sadan kilometrin pyörälenkit taittuvat mukavasti hiilikuituisella maantiepyörällä maaseudun rauhassa mielellään kesäisissä olosuhteissa.
Korona-kevät ja lämmin kesäkuu lisännyt pyöräharrastajia
Koronaviruksen rajoittama kevät ja kesä on rajoittanut montaa harrastusta. Esimerkiksi kuntosaleja ja joukkuelajeja koskevat koronarajoitukset ovat sysänneet porukkaa entistä enemmän pyöräilyn pariin. Jos koronarajoitukset ovat ahdistaneet Suomessa, niin myös muualla. Kaliforniassa, missä rajoitukset ovat Suomeen verrattuna aivan toista luokkaa, on pyöräily yksi sallittu keino poistua kotoa ulos. Sen myötä Unikien USA:n toimistolla työskentelevä Jussi Mäntynen on innostunut pyöräilystä uudella tavalla:
”On kiva päästä poistumaan omasta kodista pihalle ja nähdä vilaukselta myös muita ihmisiä. Erityisesti tämä korostuu nyt, kun oma perheeni on Suomessa ja olen täällä yksin ja pitäisi muuten olla vain kotona neljän seinän sisällä”, sanoo kuudesti viikossa pyörän selkään hyppäävä Unikien Pohjois-Amerikan ja Lähi-Idän myyntivastaava.
”Pyöräily piristää mieltä ja hoitaa kuntoa. Itseäni viehättää pyöräilyssä itse pyöräilyn lisäksi kunnon seuraaminen sekä Garminin ajotietokoneen että ranteessa olevan Applen iWatchini kautta. Muutaman kaverin kanssa sitten vertailemme noita suoritusten tuloksia”, Jussi kertoo.
Kalifornian kesän kuumuus rajaa Jussi pyöräilyt iltapainotteisiksi. Suomessa helteet ovat harvinaista herkkua, mutta kesäkuun lämpöaalto tarjosi pyöräilevälle väelle mainiot olosuhteet. Pyöräily on yksi harvoista urheilulajeista, joista hellesäälläkin voi nauttia.
”Flowtila, joka syntyy kun asfaltti tai neulaspolku rullaa renkaiden alla”
Mutta mikä pyöräilyssä sitten viehättää? Unikiella Senior Software Developerina työskentelevää Kalle Pahajokea viehättää monikin asia: ”Flowtila, joka syntyy kun asfaltti tai neulaspolku rullaa renkaiden alla. Kun polkee ylös vaikean teknisen nousun ja pysähtyy mäen päälle tasaamaan hengitystä. Tai sopivasta nyppylästä kiihdytyksen jälkeen aikaan saatu ilmalento. Mutta myös se, kun pääsee pitkän lenkin jälkeen kotiin umpijäässä tai täysin kurassa ja suuntaa suihkuun ja saunaan”.
Hänen mukaansa istumatyötä tekevälle merkittävä seikka on myös kunnon ylläpito.
”Pyöräily on itselle ennen kaikkea kuntoilumuoto, joka vie raikkaaseen ulkoilmaan. Joko peltojen keskelle maalaismaisemiin tai metsiin ja poluille. Varsinkin alkukesästä niityiltä nousee huumaava kasvien tuoksu, ilmavirta pitää viileänä ja tasainen polkeminen on lähes meditatiivista. Maastopyöräilyssä luonto on täysin oleellinen osa kokemusta.”, sanoo triathlonia ja maastopyöräilyä myös kilpailumielessä harrastanut Pahajoki.
Viinikkala on samoilla linjoilla. Ympäröivä luonto tuoksuineen on merkittävä osa pyöräilynautintoa. Lisäksi pyöräily mahdollistaa hänelle omien ajatusten kuuntelun.
”Suosin pienempiä, vaihtelevia maaseudun maanteitä, joissa nokkaan voi tulla meren tai vastapuidun viljan tuoksu ja joissa maantiepyörän ominaisuudet tulevat kouriintuntuviksi. Pyöräilyssä ovat samat viehätykset kuin muissakin kestävyysurheilulajeissa. Lisänä on kuitenkin ripaus teknisyytä”, Viinikkala kertoo.
Kilometrikisaa ajetaan 1.5.-22.9.2020. Vielä on kaikilla mahdollisuus liittyä mukaan Kilometrikisaan nostamaan kuntoa, saamaan luontokokemuksia ja kartuttamaan kilometrejä.